Kuulumisia

2.1.2020

Sivuja päivitelty. Pentue suunnitelmia ei toistaiseksi ole Mellakan nimen alle. Kasvamassa on yksi mielenkiintoinen narttu mutta annetaanpa sen ensin kasvaa ja näyttää mitä on. Ehkäpä siitä kuullaan tulevaisuudessa. Harrastusrintamallakin on ollut omien koirien osalta hiljaiseloa. Lenkkiä on tehty senkin edestä.

Keskuudestamme on valitettavasti taas poistunut koiria. Emmi mummu lopetettiin ja 14.3.2019 syöpä todennälöisesti levisi aggressiivisesti. Mellakan Banjo lopettiin 9.8.2019 kun vanhuus alkoi näkyä koirassa voimakkaasti. Mellakan Duuri oli jouduttu lopettamaan 25.10.19 takapään pettämisen vuoksi. Koira palveli hyvän työuran rajavartiolaitoksella. Mellakan Dacco niin ikään lopettu 25.12.2019 myös takapään pettämisen vuoksi. Epäilen että tämä D-pentue on DM sairaita koiria.

Mellakan E:t täyttävät tänä vuonna jo 6 vuotta. Jonkin verran näillä osalla on viitteitä plasmoomasta.
Molempien vanhempien puolelta on valitettavasti ilmennyt perinnöllisiä silmäsairauksia. Tästä syystä esim Mellakan Eslaa ei käytetä jalostukseen.

Mellakan Brasse on jo ikämies mutta sinnikkäästi vielä menossa mukana taitaa olla ainut enää B pentueen edustaja joka on hengissä.

Spn Suhteellisen Fenix on myös nyt Mydog dna testattu ja todennäköisesti liisaamme sitä jalostukseen seuraavan vuoden tai kahden sisään, mikäli mitään terveyspuolen yllätyksiä ei ilmaannu.
Tosin varmaankin Suhteellisen nimiin.

Olisi kiva saada tietoja vielä hengissä olevista kasvateista. =)

Aktiivisemmin kasvatushommista tietoa siis Kennel Suhteellisen kautta meidän taloudesta.

4.9.2019

Vuosi on kohta taas vierähtänyt. Siilin kanssa (Mellakan Esla) kävimme tekemässä tälle syksyä JK3 tuloksen, juurikaan ei siihen kylläkään olla ehditty treenaamaan. Lähinnä koiratouhut on rajoittuneet kuluneen kesän osalta lenkkeilyyn. Kotona ollaan remontoitu ulkorakennuksia ja tehty koirille paremmat sisätilat tarhojen yhteyteen.

Kiki ( Gea Von Prevent) on DNA testattu kesän aikana. Koira on DM osalta kantaja. Muutoin testin osalta täysin terve. DM tulee huomioida tulevaisuudessa jalostuksen osalta niin, että käytämme koiralle vain testattua , tervettä urosta. Seuraavaksi testaamme Kikin ensimmäisen pentueen narttupennun Dna testillä niin nähdään saadaanko sieltä jatkajaa jalostukseen.

Joku kiva susikoira tyttö pentu tai aikuinen olisi etsinnässä, vinkkaappa jos on sellainen tiedossa. Terveistä vanhemmista, ei allergioita ja luonteessakin pitäisi ominaisuuksia löytyä.

Toistaiseksi kasvatustyö tapahtuu Suhteellisen kennelnimen alla, joten sieltä sitten enemmän tietoa aiheesta.

Käykääpä katsomassa Tmi KoiraSopin uudet kotisivut =)


Hyvää Syksyä kaikille =)

22.1.2019
Uusi vuosi uudet kujeet.

Gea von Prevent pyöräytti 19.1.2019 9kpl pentuja maailmaan. Pentue tullaan jälleen rekisteröimään
Kennel Suhteellisen nimen alle. Kaikki pennut on varattu. Näitä voi seurava Facebookin ihmeellisessä maailmassa lisää.

Koira touhut omassa arjessa ovat viime kuukausina rajoittuneet lähinnä vain lenkkeilyyn ja
koirien kanssa kotona touhuamiseen. Siilille (Mellakan Esla) olisi kyllä toiveissa saada ensivuonna
JK3 tulos/tulokset kasaan mutta katsotaan kun kevät saapuu , saapuuko uusi into treenaamiseen.
Nyt eletään taas pari kuukautta pentuarkea muiden töiden ja omien treenauksien ohessa.
Taran ensikesän SM kisapaikka on vielä avoinna, onko koiran kunto kokeeseen riittävä. Syytä koiran väsymiseen ja jäykkyyteen, kun ei ole tutkimuksissa löytynyt. Verikokeet ja luustokuvat kun ovat olleet kunnossa.

Sain OMT ( osteopaattinen manuaaliterapeutti) opinnot loppuvuodesta vihdoin kasaan ja siten myös uusia työkaluja koirahierontaan. Kiitos Jaana-Kaisa Timoselle arvokkaista ja henkilökohtaisista opeista. Jaana-Kaisa tulee kuitenkin jatkossakin pitämään klinikkaa Tmi KoiraSopin tiloissa muutaman kerran vuodessa. Perhekotityön saralla yövuoroissa päätyönä kuitenkin edelleen jatketaan ja maaliskuussa aloitetaan päätyöhön liittyen Neuropsykiatrian valmentaja (Nepsy) koulutus. Koulutushommat pidän edelleen jäissä oman jaksamisen ja ajanpuutteen vuoksi.

Edelleen jatkamme yhteistyötä koiratarvikkeiden myynnin osaltaDOG & CAT DOGSPORTin kanssa ja
kauttamme saatavissa myös kotimaiset JAKKE lisäravinteen kysynnän mukaan.

Jatkamme myös RACINEL / BESTFRIEND FI tuotteiden testaajana. Iso kiitos heille mahtavasta yhteistyöstä.Olemme olleet tuotteisiin pääosin todella tyytyväisiä. Koiramme syövät pääosin Agility & Sport nappulaa ja vanhin Kana adultia. Karva on hyvässä kunnossa, uloste kohtuullista ja kiinteää ja koirille on tullut hyvin lihasmassaa. Puruluu tuotteet on olleet kovassa käytössä ja maistuneet jokaiselle. Pentualustat ovat olleet todella käytännöllisiä pentujen ensimmäisinä elinviikkoina pentulaatikossa.
Helppoja ja hygieenisiä ja pitävät laatikon kuivana. Näistä lisää päivityksiä voi seurata facebookissa sivuillamme ja Instagrammissa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Toivotaan että kasvatit toimivat siinä käyttötarkoituksessa mihin ne on valmistuneet ja olisivat kaikinpuolin terveitä.

Meitä voi tulla moikkaamaan tänne Haapavedelle =)

____________________________________________________________________________________________________________

27.9.2018
Koska olen näköjään unohtanut tunnukseni blogiini ja olen sitä laiska päivittämään niin kirjoitetaan sitten tänne kuulumisia.

Elikkä ensinnäkin, Taran ( Odora van de Zwartwatersehoeve) kanssa olemme tänä kesänä saavuttaneet henkilöhaussa Käyttövalion arvon (FI KVA). Tara on kyllä osoittautunut hienoksi harrastuskaveriksi mutta koirassa on alkanut näkyä kummallista väsymystä. Tänä syksynä täytyy tutkia onko koirassa jokin vialla. Erinäisiä kudoksessa olevia patteja on ilmestynyt koiran vartaloon eri puolille ja kroppa kerää väliin selkeästi nestettä. Tara kuitenkin syö hyvin, liikkuu normaalisti ja on muuten oma pirteä itsensä.
Katsotaan koiran voinnin mukaan mitä on ensivuoden suunnitelmat. SM kisapaikka olisi taas tarjolla.

Sijoituskoira Sky Wald Comance von Ammus jätetään käyttämättä jalostukseen. Koiran rohkeudessa on todettu olevan koko parivuotisen kasvukauden ajan merkittäviä puutteita. Kiva ja vietikäs harrastuskoiran alku mutta ei jalostusmateriaalia.

Mellakan Esla päätettiin pitkällisen harkinnan jälkeen jättää pois jalostuksesta. Koiran lähisukulaisissa alkoi tulla esiin erinäisiä silmäsairauksia ( Pannus, Plasmooma, verkkokalvon rappeuma) , ja päätin sitten peilauttaa myös Siilin silmät. Niissä todettiin myös olevan viitteitä Plasmoomaan.

Gea von Prevent peilattiin silmistään terveeksi. Koira tullaan astuttamaan seuraavaan juoksuun. Kaikki uros pennut on jo varattu ennakkoon.

Aloitimme yhteistyön Jakke lisäravinne myyjinä. Testasin tuotteita noin 2kk ja totesin ne oikeinkin toimivaksi. Veeran rustovaurioitunut polvi ei ole oireillut enää lainkaan, kovemmasta lenkityksestä huolimatta. Koira kestää juoksemista ja nauttii nyt taas liikkumisesta entiseen malliin. Myös Veera astutetaan kevään juoksuun. Molemmat pentueet tosin tulevat olemaan Suhteellisen nimissä, koska keskitämme tulevaisuudessa kasvattamisen yhden kennelnimen alle.